Kivivasarat

Lempilapseni. Kiviset vasara korut.

Tässäpä näiden luomisprosessi vaiheittain.

Ensin otetaan kivi, joka näyttää omaan silmään hyvältä. Siihen porataan timanttiterällä 8-12 mm reikiä satunnaisiin kohtiin.

Porattu kivipala asetetaan ja kiinnitetään sahapöydälle. Palasta sahataan halutun paksuisia laattoja. Tässä tapauksessa 8 mm.

Laatat kiilloitetaan käsin. Tässä tapauksessa käyn läpi 5 eri karkeuden laikkaa. 120, 200, 400, 800 ja 1500.

Kiilloitettuihin laattoihin piirtelen vasarat tussikynällä alumiinisia sabluunoita apuna käyttäen.

Laatat leikataan vannesahalla liki muotoonsa. Ensimmäiset vasarat tein rälläkällä.

Lopullinen kiilto tehdään huopalaikalla ja tinatuhkalla. Samalla lähtee mahdolliset kiilloituslaikkojen jäljen.

Sitten aletaan laittamaan vasaroita lopulliseen muotoonsa. Tämä lautas hioma laite mikälie ajaa asiansa, mutta suosin itse nauhahiomakonetta, mikäli se sattuu olemaan toimintakunnossa.

Raot siistitään ja tasoitellaan tässä pöydässä johon saa pyörivän timanttiterän kiinni.

Sitten vielä reunoihin tehdään kevyt viiste käsin 120 karkeuden hiomatyynyllä ja korut ovat valmiita teipattavaksi.

Toisen puolen pintaan liimataan kaiverrusteippi johon kaiverrusveitsellä leikellään haluttu kuvio. Toinen puoli peitetään ohuella teipillä, jotta se ei vaurioidu hiekkapuhalluksen aikana.

Hiekkapuhalluksessa nimensä mukaisesti puhalletaan hiekkaa, tai nykyään käytetään laajalti alumiinioksidia, jolloin suojaamaton pinta kuluu.

Tämän jälkeen enää puhdistus, naru kiinni koruun ja se on valmis.

Loveen langennut

Ihan pelkästään kouluprojektina käynnistynyt työ. Kurssina siin taidekäsityö ja meidän itsemme valitsemana aiheena kansantarut/mytologia. Varsinainen taidekäsityöni, eli riimukivi, valmistui niin nopsasti että aloin tekemään toistakin työtä, yhdessä luokkatoverini Paulan kanssa.

Koska Paulan kanssa aikaisemmin jo puhuimme projektista jossa hänen käsistään otetaan malli ja valetaan jonkinsortin naulakoksi, tuntui luontevalta yhdistää se tähän työhön.

Työnimenä on Loveen langennut ja se on tarina nuoresta tietäjänaisesta joka Tuonelaan mentyään ei löytänyt reittiä takaisin. Tai jotain sinnepäin... 

Tässä luonnos kiveen piirrettynä. Kivenä toimii 30 mm musta diabaasi levy, tässä kuvassa vielä kiilloittamaton, joka on mitoiltaan liki 170 cm pitkä ja tarpeeksi leveä jotta tyttö mahtuu siihen.

Tässäpä Paulan oikea käsi jo alumiinista valettuna ja vasen vasta monttuna hiekassa, laatikon sisällä.

Päädyimme alumiiniin sen edullisuuden ja keveyden takia.

Molemmat valut onnistuivatkin ensiyrittämällä, ainakin tyydyttävästi. Kokeillaan tehdä parempaa mikäli aikaa tuntuu riittävän, mutta luulempa että näillä mennään.

Käsien mallausta, nyt jo kiltävässä kivessä.

Tässäpä tyttö jo alkaa hahmottumaan. Sen sijaan että oltaisi pakattu kivi mukaan ja menty paikalliseen kiviveistämöön sitä hiekkapuhaltamaan (koska ei mahdu omaan hiekkapuhalluskaappiin), päätimme hangata tytön esiin kivestä käsin timanttityynyillä. Tukka hangataan näkyviin samalla alumiinilla mitä käsissäkin on.

Kädet alkaa valmistumaan. Loppu viimeistelyä vailla ja reiätkin kierteineen jo on.

Oikea käsi valettiin uudelleen. Tulikin paljon parempi.

Tietäjänaisen lopullinen ilme.

Tämäkin liittyy jotenkin viimeistelyyn ;)

"Tuonne ma sinun manoan,
pimeähän pohjolahan,
portin pohjolan oville,
kirjokannen kartanoille,
kuss' ei kuuta, aurinkoa,
eikä päiveä ijässä."


Melko valmista. Jonkinlainen teline tälle tulisi vielä tehdä jolla saa seinää vasten.

Valmis. Tämä työ kaiketi menee Joensuun kaupunginkirjaston sisäpihalle kesäksi, muiden luokkatoverieni tekemien töiden mukana.

Näyttelyssä, omalla paikallaan.